Rosa Nyberg

Jäsenkirje 3 / 2020 – Rosa Nyberg

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on image-1.png

Olen Rosa Nyberg, 31-vuotias kahden pojan äiti, vaimo, fysioterapeutti ja melkein valmis hammaslääkäri Helsingin yliopistosta. Työskentelen tällä hetkellä terveyskeskushammaslääkärinä Helsingin kaupungilla.

Aloitin syventävän käytännön harjoittelun keväällä hieman poikkeuksellisissa työtehtävissä Helsingin kaupungin epidemiologisessa yksikössä, jossa tein koronaan liittyvää tartunnanjäljitystä ja sen koordinointia. Kesällä pääsin kliinisiin töihin, joista olen pitänyt kovasti. Tällä hetkellä teen puolet viikosta päivystystä ja puolet viikosta hoidan koronaviruksen riskiryhmään kuuluvia potilaita. Riskiryhmään kuuluvien potilaiden hoito on ollut mielestäni todella opettavaista, sillä heidän hoidossaan korostuu usein sairauksien ja lääkityksen vaikutus suun terveyteen ja hoitoon.

Minua kiinnostaa parodontologia ja limakalvomuutokset. Pidän myös lapsipotilaiden hoitamisesta. Mielestäni hammaslääkärin työssä parasta on tyytyväiset potilaat, kivat työkaverit ja se, että joka päivä oppii jotain uutta. Tulevaisuudessa haluaisin olla kehittämässä entistä toimivampaa hammashoitojärjestelmää.

Lopuksi haluan kiittää Terveyskeskushammaslääkäriyhdistys ry:tä stipendistä!
Rosa